Perjantaina saimme tiedon, että vakuutustarkastaja oli kesälomalla. Ensimmäinen yhteydenotto vakuutusyhtiöstä tuli vasta, kun Suomesta oli soitettu suoraan lomalla olleelle tarkastajalle sukulaisten toimesta. Tarkastaja oli soittanut lomalta suoraan vakuutusyhtiöön ja laittanut asioita eteenpäin. Käsittämätöntä, ettei edes kolmen yhteydenottomme jälkeen vakuutusyhtiö tiedä, kuka asiaa hoitaa. Alunperin pyysimme vakuutustarkastajan suoraa numeroa, mutta saimme vain sähköpostin, jota hän ei tietenkään lue lomalla. Peräsimen rakentelu alkoi. Lukitsin peräsimen keskiasentoon autopilotilla, Sven sahasi vanerimallin piirustustemme mukaan ja hioi akselista entisten tukien rippeet pois. Ruostumatonta lattarautaa Kempillä akseliin ja malli pulteilla kiinni oikeaan asentoon seuraavaa telakkaa varten. Laitettiin samalla vähän alkuperäistä vahvemmasta tavarasta, ihan vain varmuuden vuoksi. Päivän lehdessä (Norrköpings Tidningar, ilmestynyt vuodesta 1758, www.nt.se) oli etusivulla kuva hinauksestamme ja sisäsivulla 3 sivun juttu rannikkovartioston toiminnasta. Linkki uutiseen löytyy tästä. Kahdessa kohtaa yliössä oli lisäksi maininta netti-tv-jutusta Ute på larm med Kustbevakning. Täytyy katsoa, kun pääsee netin ääreen. Telakan perjantai sisälsi ainakin kolme drive-in korjausta. Saksalaisvene tuli moottorin käynnistyshäiriöiden takia, jonka korjaaminen vei Johanilta 15 minuuttia. Yksi vanhempi mies tuli työveneellä ja lainasi painepesuria pohjan pesuun nosturin nokassa. Veneen laskemisesta tunnin kuluttua meripelastus hinasi aluksen takaisin sisälle tulleen veden takia. Painepesu oli joko halkaissut tai irroittanut jonkin läpiviennin takana olleen letkun. Paatti jäi odottamaan korjaustöitä seuraavaan viikkoon. Viikonlopuksi lähdemme maamatkailemaan ensin Norrköpingiin ja sitten jonnekin, palaamme veneelle maanantaina.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti